Gotlanti.fi ei ole enää saatavilla täällä. Kokeile sijaan finland.visitsweden.com.

Matkailu avartaa mieltä, hae laina ja koe elämäsi reissu! Monet ihmiset elävät elämäänsä haaveillen ja uneksien matkailusta. Elämykset ja kokemukset ovat parasta mitä voimme itsellemme tarjota niiden vuosien aikana, jotka luoja meille suo. On turha odottaa parempaa hetkeä, tai vuotta, tai rahallista tilannetta. Tässä ja nyt on oikea hetki lähteä tekemään kaikki se mistä uneksit. Monet ottavat satoja tuhansia asuntolainaa, ja kymmenien tuhansien autolainat päälle, miksi et käyttäisi muutamaa tuhatta siihen, että näet ja koet kaiken sen josta haaveilet?

Matkalle Ruotsin Gotlantiin

Moni suomalainenkin on tutustunut Gotlantiin, jonne pääsee muun muassa Visbyn risteilyillä. Gotlanti on Ruotsin suurin saari ja se sijaitsee Itämerellä Ruotsin kaakkoisrannikolla. Saarella asuu vuoden ympäri noin 50 000 ihmistä, mutta sen lisäksi se houkuttelee puoleensa valtavan määrän turisteja. Suurin osa matkailijoista suuntaa nauttimaan saaren vehreydestä kesäaikaan, jolloin Gotlanti puhkeaa kukkaan. Gotlanti on kooltaan hyvin kompakti, joten sekä saaren pohjois-, etelä-, itä- ja länsiosissa että kaupunkialueilla ja maaseudulla, ovat etäisyydet lyhyitä.

Gotlanti on kiehtova matkakohde

Gotlannissa on matkakohteena jotain aivan erityistä, joka kiehtoo matkailijoita. Sen kesäinen valoisuus, suloiset rantapoukamat ja merellinen tunnelma ovat suurimpia vetonauloja. Lisäksi saari tunnetaan yhtenä Ruotsin aurinkoisimmista paikoista jopa myöhään syksyllä. Saarella on myös rikas kulttuurinperintö ja historian siipien havina on aistittavissa ja nähtävissä joka puolella.

Mitä Gotlannissa kannattaa nähdä?

Gotlanti yllättää matkailijat monipuolisella tarjonnallaan. Paikallisten ystävällisyyden lisäksi saarella on tarjolla hyvää ja perinteistä ruotsalaista ruokaa, mutta kaikkein eniten saarella kiinnostavat tietenkin sen nähtävyydet. Seuraavaksi esitellään Gotlannin suosituimpia nähtävyyksiä.

  • Visby on UNESCO:n maailmanperintökohde, joka on malliesimerkki muurien ympäröimästä pohjoiseurooppalaisesta hansakaupungista. Moni matkailija ihastuu oikopäätä Visbyn pikkukaupunkimaiseen tunnelmaan.
  • Gotlannista löytyy yli 90 keskiaikaista kirkkoa, joista valtaosaa ei ole nykyaikaistettu, vaan ne ovat pitkälti samanlaisia kuin 1400-luvulla.
  • Fårö on saari, joka sijaitsee Gotlannin pohjoisrannikolla. Fårölle pääsee lyhyen lauttamatkan taittamalla. Kymmenessä minuutissa on mahdollista päästä ihastuttaville pikkurannoille viettämään rentoa päivää. Lisäksi Gotlannin rannikolta löytyy paljon upeita kivimuodostelmia, joista nimekkäin on Raukar.

  • Saaret Stora Karlsö ja Lilla Karlsö ovat niin ikään päiväretken arvoisia mielenkiintoisia kohteita. Stora Karlsö on yksi maailman vanhimmista luonnonsuojelualueista heti Yellowstonen jälkeen. Stora Karlsö löytyy Klintehamnin läheisyydestä.


© 2024 Gotlanti.fi. All Rights Reserved.